Terveisiä Hollannista, tuosta tulppaanien ja tuulimyllyjen ihanasta maasta. Minulla on Groningenissa oma seurakunta, jossa toimin pastorina. Meillä on erittäin tervehenkinen kristillinen yhteisö. Ihmiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Heidän hengelliset tarpeensa tulevat tyydytetyiksi.
Muistan nuorena kun kaikkein tärkein asia minulle oli bodaaminen ja nyrkkeily. Kun en menestynyt piirikunnallissa nyrkkeilyturnauksissa tarpeeksi hyvin, se oli kuin maailmanloppu. Murjotin monta päivää ja purin pahaa oloani tiuskimalla läheisilleni. Heillä oli paljon kestämistä minun käytöksessäni.
Onneksi tulin uskoon ja tajusin, että iankaikkiset asiat ovat ennen muita. Kehonrakennus jäi sitä kautta vähemmälle ja nyrkkeilyharratus myös hiipui. Ei enää kiinnostanut mätkiä edes säkkiä. Tuon ajan käytin tarpeellisempiin asioihin kuten rukoukseen ja raamatunlukuun. Se oli kaikesta tärkeintä ja koin syvää virvoitusta menetellessäni näin. Hengellinen ihminen minussa virkosi esiin ja lihallinen jäi taka-alalle.
Myöhemmin liityin radikaaliin katuevankeliointiryhmään. Menimme sinne missä ihmiset olivat ja kerroimme heille päin naamaa totuuksia Jumalasta ja Hänen Pyhästä tahdostaan. Monia ihmisiä tuli työmme kautta uskoon. Silloin jouduin myös kestämään paljon fyysistä väkivaltaa.
Joillekin ihmisille Jumala oli kertakaikkiaan inhottava ja sietämätön asia. Kun kerroin että Jeesus rakastaa, kimppuuni hyökättiin ja minua lyötiin armotta turpaan. En kuitenkaan ole mikään lasileuka. Tajuntaani en menettänyt kertaakaan. Mutta muistoksi saattoi jäädä musta silmä tai lohjennut hammas. Myös nenäni lyötiin muutamia kertoja murskaksi. Kerran eräs tyttö, joka oli totaalinen Jumalan kieltäjä, potkaisi minua kesken puheeni suoraan kasseilleni. Jouduin käymään tapauksen johdosta lääkärissä, jossa palleissani todettiin vaurio. Onneksi se saatiin kuitenkin leikkauksella korjattua.
Myös muita uskonveljiäni piestiin ja me kestimme sen kuten Raamattu opettaa. Käänsimme toisen posken ja pidimme pelkkänä ilona kun maailma meitä vihasi ja pahoinpiteli. Se kaikki johtui siitä, että me olimme Herran sotureita ja tämä maailma on Saatanan vallassa.
Mutta kuten usein pyhällekin ihmiselle saattaa tulla mitta täyteen. Jos joudut jatkuvasti mukiloiduksi, niin jossain vaiheessa haluat antaa samalla mitalla takaisin. Kohdallani kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin tajusin sen kylmän tosiasian, että maanpuolustus asein ja itsepuolustus nyrkein ovat pohjimmiltaan kristillisiä hyveitä. On välinpitämättömyyttä jos otamme koko ajan turpaan, on asiamme kuinka oikea ja rauhanomainen tahansa. Minun pinnani paloi totaalisesti erään kerran, kun kävelin kotiini kirkoltani. Minulla oli uusi puku päälläni ja olin muutenkin edustavan näköinen. Nurkan takaa tuli yhtäkkiä joku porukka, ilmeisesti ääri-islamilaisia. He huusivat jotain arabiaksi ja hyökkäsivät
veitsin ja kirvein kimppuuni. Jos siinä tilanteessa olisin antanut heidän tehdä mitä he halusivat, olisin jo vainaa. Mutta en onneksi antanut heidän tappaa minua. Päätin puolustautua ja Herra antoi minulle voimaa sodankäynnissä. Pieksin kaikki nuo sekopäät kunnolla. Katkoin heiltä käsiä ja hakkasin luita poikki. Tein sen kuitenkin kaikella lämmöllä ja rakkaudella siinä toivossa, että he oppisivat läksynsä, että ei ihan kaikkien kimppuun kannata käydä jihadoimaan. Pahoinpitelyn jälkeen kuitenkin kokeilin, että heillä oli vielä pulssi tallella. Tappaja en halunnut missään nimessä olla. Ja kun kävelin pois paikalta, siunasin mielessäni vainoojiani ja rukoilin, että kun pahoinpitelemäni henkilöt joskus toipuvat he alkaisivat etsiä elämäänsä pehmeämpiä arvoja. Ei tarvitsisi enää vihata vaan rakastaa ja olla lähimmäisilleen hellä ja lempeä. Tuon episodin jälkeen koin edelleen olevani rakkauden asialla. Toimin vain pakon sanelemana periaatteessa kuitenkin rauhaa rakastavana Jumalan luomana ihmisenä ja apostolina.
On paljon kristittyjä jotka ovat ehdottomasti väkivaltaa vastaan. Jopa niin paljon, että he antavat itsensä kuolla raa'an pahoinpitelyn seurauksena. Ei Herra näin ole tarkoittanut. Meillä on lupa lyödä kusipäisiä tyyppejä turpaan. Jos joku soittaa suutansa, niin antaa tulla niin paljon kuin on asiaa. Mutta jos joku hyökkää kimppuun, niin silloin on kyseessä eri asia. Pakko myöntää, että tuo mainitsemani episodi ei ole jäänyt ainoaksi. Se on valitettavaa mutta niin karua ja totta. Maailmassa on paljon ahdistusta ja väkivaltaa. Asun sellaisella alueella jossa liikkuu paljon roskasakkia ja ryöstelijöitä. Minut on jopa pari kertaa yritetty raiskata. Kun palasin kotiin niin kulkiessani puiston poikki, hyökkäsi kimppuuni nahkahomojen raiskausjengi. He saivat minut jo riisuttua lähes alastomaksi ja persettäni oltiin jo rasvaamassa aktikuntoon. Silloin sain kuitenkin rimpuiltuani itseni irti ja pistin jokaista koppalakkipäätä niin kunnolla pataan, että siinä meni varmasti tovi, ennen kuin jannut olivat taas baanalla kikkelit ojossa etsimässä uusia uhreja. Jotkut huumehörhöt ovat yrittäneet tartuttaa minuun hiviä likaisilla neuloilla tökkimällä. Se on kuitenkin jäänyt yritykseksi. Hörhöjä ei tarvi kuin heivauttaa kunnolla avokkaalla naamaan, niin heistä ei ole vähään aikaan harmia kenellekään.
Rukoilen joka päivä asuinalueeni ihmisten puolesta, että he löytäisivät Jumalan ja rauhan elämäänsä. Niin kauan kuin tilanne on surkea ja joudun äärimmäisiin tilanteisiin, en epäröi piestä väärintekijöitä. Sitä saa mitä tilaa. Näin se vaan elämässä on meidän kaikkien kohdalla. Herra kuitenkin haluaa, että me saisimme yltäkylläisen elämän Kristuksessa. Toivotan teidät kaikki tervetulleeksi Groningeniin vierailemaan seurakunnassani. Meillä on tilaisuudet torstaisin kello 18 ja sunnuntaisin Jumalanpalvelus kello 11. Tervetuloa!
Muistan nuorena kun kaikkein tärkein asia minulle oli bodaaminen ja nyrkkeily. Kun en menestynyt piirikunnallissa nyrkkeilyturnauksissa tarpeeksi hyvin, se oli kuin maailmanloppu. Murjotin monta päivää ja purin pahaa oloani tiuskimalla läheisilleni. Heillä oli paljon kestämistä minun käytöksessäni.
Onneksi tulin uskoon ja tajusin, että iankaikkiset asiat ovat ennen muita. Kehonrakennus jäi sitä kautta vähemmälle ja nyrkkeilyharratus myös hiipui. Ei enää kiinnostanut mätkiä edes säkkiä. Tuon ajan käytin tarpeellisempiin asioihin kuten rukoukseen ja raamatunlukuun. Se oli kaikesta tärkeintä ja koin syvää virvoitusta menetellessäni näin. Hengellinen ihminen minussa virkosi esiin ja lihallinen jäi taka-alalle.
Myöhemmin liityin radikaaliin katuevankeliointiryhmään. Menimme sinne missä ihmiset olivat ja kerroimme heille päin naamaa totuuksia Jumalasta ja Hänen Pyhästä tahdostaan. Monia ihmisiä tuli työmme kautta uskoon. Silloin jouduin myös kestämään paljon fyysistä väkivaltaa.
Joillekin ihmisille Jumala oli kertakaikkiaan inhottava ja sietämätön asia. Kun kerroin että Jeesus rakastaa, kimppuuni hyökättiin ja minua lyötiin armotta turpaan. En kuitenkaan ole mikään lasileuka. Tajuntaani en menettänyt kertaakaan. Mutta muistoksi saattoi jäädä musta silmä tai lohjennut hammas. Myös nenäni lyötiin muutamia kertoja murskaksi. Kerran eräs tyttö, joka oli totaalinen Jumalan kieltäjä, potkaisi minua kesken puheeni suoraan kasseilleni. Jouduin käymään tapauksen johdosta lääkärissä, jossa palleissani todettiin vaurio. Onneksi se saatiin kuitenkin leikkauksella korjattua.
Myös muita uskonveljiäni piestiin ja me kestimme sen kuten Raamattu opettaa. Käänsimme toisen posken ja pidimme pelkkänä ilona kun maailma meitä vihasi ja pahoinpiteli. Se kaikki johtui siitä, että me olimme Herran sotureita ja tämä maailma on Saatanan vallassa.
Mutta kuten usein pyhällekin ihmiselle saattaa tulla mitta täyteen. Jos joudut jatkuvasti mukiloiduksi, niin jossain vaiheessa haluat antaa samalla mitalla takaisin. Kohdallani kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin tajusin sen kylmän tosiasian, että maanpuolustus asein ja itsepuolustus nyrkein ovat pohjimmiltaan kristillisiä hyveitä. On välinpitämättömyyttä jos otamme koko ajan turpaan, on asiamme kuinka oikea ja rauhanomainen tahansa. Minun pinnani paloi totaalisesti erään kerran, kun kävelin kotiini kirkoltani. Minulla oli uusi puku päälläni ja olin muutenkin edustavan näköinen. Nurkan takaa tuli yhtäkkiä joku porukka, ilmeisesti ääri-islamilaisia. He huusivat jotain arabiaksi ja hyökkäsivät
veitsin ja kirvein kimppuuni. Jos siinä tilanteessa olisin antanut heidän tehdä mitä he halusivat, olisin jo vainaa. Mutta en onneksi antanut heidän tappaa minua. Päätin puolustautua ja Herra antoi minulle voimaa sodankäynnissä. Pieksin kaikki nuo sekopäät kunnolla. Katkoin heiltä käsiä ja hakkasin luita poikki. Tein sen kuitenkin kaikella lämmöllä ja rakkaudella siinä toivossa, että he oppisivat läksynsä, että ei ihan kaikkien kimppuun kannata käydä jihadoimaan. Pahoinpitelyn jälkeen kuitenkin kokeilin, että heillä oli vielä pulssi tallella. Tappaja en halunnut missään nimessä olla. Ja kun kävelin pois paikalta, siunasin mielessäni vainoojiani ja rukoilin, että kun pahoinpitelemäni henkilöt joskus toipuvat he alkaisivat etsiä elämäänsä pehmeämpiä arvoja. Ei tarvitsisi enää vihata vaan rakastaa ja olla lähimmäisilleen hellä ja lempeä. Tuon episodin jälkeen koin edelleen olevani rakkauden asialla. Toimin vain pakon sanelemana periaatteessa kuitenkin rauhaa rakastavana Jumalan luomana ihmisenä ja apostolina.
On paljon kristittyjä jotka ovat ehdottomasti väkivaltaa vastaan. Jopa niin paljon, että he antavat itsensä kuolla raa'an pahoinpitelyn seurauksena. Ei Herra näin ole tarkoittanut. Meillä on lupa lyödä kusipäisiä tyyppejä turpaan. Jos joku soittaa suutansa, niin antaa tulla niin paljon kuin on asiaa. Mutta jos joku hyökkää kimppuun, niin silloin on kyseessä eri asia. Pakko myöntää, että tuo mainitsemani episodi ei ole jäänyt ainoaksi. Se on valitettavaa mutta niin karua ja totta. Maailmassa on paljon ahdistusta ja väkivaltaa. Asun sellaisella alueella jossa liikkuu paljon roskasakkia ja ryöstelijöitä. Minut on jopa pari kertaa yritetty raiskata. Kun palasin kotiin niin kulkiessani puiston poikki, hyökkäsi kimppuuni nahkahomojen raiskausjengi. He saivat minut jo riisuttua lähes alastomaksi ja persettäni oltiin jo rasvaamassa aktikuntoon. Silloin sain kuitenkin rimpuiltuani itseni irti ja pistin jokaista koppalakkipäätä niin kunnolla pataan, että siinä meni varmasti tovi, ennen kuin jannut olivat taas baanalla kikkelit ojossa etsimässä uusia uhreja. Jotkut huumehörhöt ovat yrittäneet tartuttaa minuun hiviä likaisilla neuloilla tökkimällä. Se on kuitenkin jäänyt yritykseksi. Hörhöjä ei tarvi kuin heivauttaa kunnolla avokkaalla naamaan, niin heistä ei ole vähään aikaan harmia kenellekään.
Rukoilen joka päivä asuinalueeni ihmisten puolesta, että he löytäisivät Jumalan ja rauhan elämäänsä. Niin kauan kuin tilanne on surkea ja joudun äärimmäisiin tilanteisiin, en epäröi piestä väärintekijöitä. Sitä saa mitä tilaa. Näin se vaan elämässä on meidän kaikkien kohdalla. Herra kuitenkin haluaa, että me saisimme yltäkylläisen elämän Kristuksessa. Toivotan teidät kaikki tervetulleeksi Groningeniin vierailemaan seurakunnassani. Meillä on tilaisuudet torstaisin kello 18 ja sunnuntaisin Jumalanpalvelus kello 11. Tervetuloa!
Kommentit